Elämäntiemme ovat täynnä erilaisia ja erikokoisia kuoppia.
Kun kompastut pieneen kuoppaan, saatat nyrjäyttää nilkkasi.
Saatat hetken ontua,
mutta selviydyt siitä melko nopeasti.
Matka jatkuu.
Jos tipahdat syvään kuoppaan, joudut tekemään paljon työtä päästäksesi sieltä ylös,
puhumattakaan vaurioista jotka ovat heikentäneet voimiasi.
Matka jatkuu hitaasti, mutta varmasti.
Tällä hetkellä pyristelen siellä melko syvän kuopan alamaissa ja etsin uusia keinoja kiivetä.
Sitten kun pääsen täältä, aion keskittyä itseeni ja niiden kuoppien täyttämiseen,
jotta myöhemmin ei tulisi niin suuria tiputuksia.
Asioilla on aina tapana järjestyä.
Ja sateen jälkeen on aina poutasää, eikö niin?
